lauantai 26. tammikuuta 2013

Täydellisyyttä hipova kanapiirakka

Koska kouluhommat ei nyt ota alkaakseen, niin päätin tulla laittamaan tänne yhden erittäin hyväksi havaitun reseptin. Reseptiä ei löydy valmiina mistään, ja sitä aika monet multa kyselee. Viimeksi tänään kysyttiin, ja mietin, että olis vaan niin helppoa, kun vois antaa suoran linkin, mistä ohje löytyy. Nyt se siis tulee.

Ohje on suurimmaksi osaksi Kinuskikissan Illanistujainen-piirakasta, mutta olen muokannut täytteitä itselleni mieluisimmiksi. Tämä on sellainen piirakka, että mihin ja minkäkokoiselle porukalle tahansa tätä teen, niin aina se tulee syötyä lähes viimeistä murua myöten. Joskus teen tätä myös ihan vaan iltaherkuksi meille, kun molemmat tykätään tästä niin paljon. Jos siis kaipailet jotain äärimmäisen helppoa, nopeaa ja ennenkaikkea hyvää reseptiä, niin kannattaa kokeilla! :)


Pohja:
100 g suolakeksejä
30 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruokakermaa

Juustokastike:
1 rkl voita
200 g sulatejuustoa
1 dl ruokakermaa
currya
pippuria
(+ muita mausteita maun mukaan)
1 kananmuna

Täyte:
300 g broileria
1 tlk fetajuustokuutioita
1 tlk ananaspaloja


Murskaa suolakeksit, ja sulata voi. Sekoita keskenään keksijauhe, voisula, vehnäjauhot ja ruokakerma. Levitä voidellun piirasvuoan päälle.

Sulata kattilassa voi. Lisää sulatejuusto ja kerma. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes sulatejuusto on sulanut. Lisää mausteet. Anna jäähtyä hetki, ja sekoita joukkoon kananmuna.

Paista broileri (itse teen tämän samalla, kun keittelen juustokastiketta). Laita pohjan päälle broilerit, fetajuustot ja ananakset. Kaada päälle juustokastike. Paista 175 asteessa noin 25-30 minuuttia.


Laitan kuvan heti kun teen tätä seuraavan kerran. ;)


Edit. No oli pakko tehdä heti tänään, mutta enpä osannut ottaa kuvaa, mikä saisi piirakan näyttämään mitenkään houkuttelevalta... :P Kannattaa siis mieluummin katsoa tuota kinuskikissan kuvaa, ja kuvitella se keltaiseksi, niin ollaan aika lähellä sitä, miltä tää versio näyttää. ;)

2 kommenttia:

  1. Jeps, onnistui! Anopin sanojen mukaan kahvilatasoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvähyvä! Tää on kyllä takuuvarma! :)

      Poista

kommentit ♥