tiistai 9. huhtikuuta 2013

Projekti "Kesäparveke", part 3: Lattia ja pöytä

Vaikka säätiedote vissiin lupasikin tälle viikolle vielä kurjia ilmoja, oli tuolla tänään kuitenkin niin nätti auringonpaiste, etten yksinkertaisesti voinut jäädä sisälle. Pakko oli päästä laittaan parveke loppuun... :) 

Paikalleenlaittoa olivat siis odottelemassa lattialaatat ja pöytä. Lattiaksi valkattiin lopulta haavekollaasissakin komeilleet Ikean Platta-laatat. Halvinta vaihtoehtoa etsiessä tuli käytyä läpi monta mahdollisuutta. Sitäkin mietittiin, että oltais ostettu ite laudat ja tehty niistä. Hintaeroa ei lopulta kuitenkaan kovin paljon ollut eri vaihtoehtojen välillä, joten päätettiin sitten valita kaikkein helpoin. Ikean laatat oli helppo asentaa, ja kooltaan ne olivat meidän parvekkeelle kaikkein sopivimmat, sillä muuta ei niiden kanssa tarvinnut säätää, kuin vaan puolittaa pari laattaa. Puolitettava kohta oli vieläpä muovia, ja se oli helppo napsaista poikki pihdeillä, eli ei tarvinut edes alkaa sahailemaan.



No, kuten arvata saattaa, niin ei se nyt kuitenkaan sitten ihan niin yksinkertaista ollut. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun piti alkaa sovittaa niitä puolitettuja laattoja paikoilleen. (Selvennykseksi muuten tässä vaiheessa se, että yksi laatta koostuu neljästä pienestä laatasta.) En tiedä, oliko se oikeasti niin vaikeeta, vai enkö vaan sitte tajunnu jotain, mutta kuitenkin Jussin kanssa yhessä päädyttiin siihen, että helpointa on ruuvata parista palasta laudat irti muovipidikkeistään ja kääntää ne. Luultavasti tää ei nyt aukee kellekään, joka ei sitä ite oo joutunut tekemään, mutta pointtina kuitenkin se, että ei se nyt ihan niin helppoa ollutkaan, kuin mihin olin varautunut.

Remontti-Reiska työn touhussa. Kameran takana Rakentaja-Rane.
Osan laudoista jouduin kääntämään parikin kertaa, ja siltikin ne vielä muutamaan jäi väärinpäin. Kolmatta kertaa en kuitenkaan jaksanut enää alottaa, ja päätin että noi pari saakin nyt jäädä väärin. Ne jäi sitäpaitsi ihan nurkkaan, eli ei niitä luultavasti kukaan edes huomaa.

ei menny niinku römsöössä.
Parvekkeen toiselle lyhyelle sivulle pitäisi vielä keksiä jotain, sillä sen verran nuukia oltiin, että ei raaskittu enää kuudetta Platta-pakettia ostaa. Laatoitettiin nyt siis vaan se alue, millä luultavasti tullaan kävelemään. Eli tuommoinen alue jäi laittamatta:


Voi olla että jossain vaiheessa menee tohon hermot, ja käydään kuitenkin vielä ostamassa yks paketti, tai sitten keksin jotain muuta. Nyt siinä on vielä vähän kaikkea roinaakin, niin ehkä sitten kun saa ne siitä pois, niin osaa hahmottaa paremmin.

Mutta se lattiasta. Eli tiivistetysti, asennus oli tosi helppoa siihen asti, kunnes piti alkaa miettiä, että mitenkäs ne puolitetut saakaan kiinni. Mutta kun vähän jaksaa pähkäillä, niin siitä selviää kyllä. :)

Pöytä oli toinen uus juttu. Sen "asennus" sentään oli helppo, mutta valinta tuotti hiukan päänvaivaa. Kun lähdin maalaamaan tuoleja tummanruskeiksi, tein sen sillä ajatuksella, että hankimme parvekkeelle tämän pöydän:

No, minun tuurillani tuo pöytä tietysti hävisi Ikean valikoimista heti, kun olin saanut ensimmäiseen tuoliin ruskean maalikerroksen. Pöydän tilalle tuli Askholmen-sarjan pöytä, joka on aivan saman kokoinen ja hintainen, mutta väri vaan on eri:

Ehdin tästä jo muodostaa pienoisen kriisin päässäni ("iik, kalusteet ei sovi yhteen!"), ja mietin jo sitäkin, että jos kuitenkin vaan maalais sen vanhan pöydän samalla ruskeella maalilla kuin tuolitkin, niin sopis sitte varmasti yhteen. Pöytä oli meidän parvekkeelle kuitenkin ihan liian iso, joten vanhan maalaaminen ei ollut hyvä vaihtoehto. Yritin etsiä eri kaupoista tollasta ruskeemman sävyistä pöytää, mutta lopulta annoin periksi, ja kun käytiin ostamassa Plattat, niin samalla otin Askholmen-pöydän mukaan. Ja ihan hyvä valinta, ei se sävyero edes oo niin suuri, mitä pelkäsin.


Onhan se eri sävyinen joo, mutta varmaan jo ihan sekin, että materiaali on eri, tekis siitä tosi erinäköisen vaikka sävy oliskin täysin sama. Ja suunnitelmissa on kuitenkin jossain vaiheessa kesää vetää kerros puuöljyä sekä pöytään että lattiaan, niin öljyksihän voi sitten valita sellasen, missä on ruskea sävy mukana.

Nyt parvekkeella on siis kaikkein isoimmat jutut, mitä sinne aattelin. Vielä puuttuu kukkia yms. kivaa, mutta pääpiirteissään alkaa olla valmis. Tältä se näytti talven jäljiltä...:



...ja tältä nyt:


Kyllä, olen tyytyväinen ja iloinen. :) Näyttää juuri siltä, miltä haaveilinkin. Nyt vaan odotetaan, että tulee oikeesti lämmin, että tuolla vois ihan tosissaan viettää aikaa. Kivasti muuten molemmissa kuvissa pilkottaa toi joululyhty. Se tulee vaihtumaan kukka-amppeliin heti kun vaan ilmat lämpenee. Mutta nyt koitan tarjeta sen verran, että käyn tuolla juomassa kupin teetä. Tervetuloo muutkin koska vaan! :)

6 kommenttia:

  1. Mistä ikean tavaratalosta olet nämä platta laatat hakenut , nettikaupasta ei tunnu löytyvän :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Ostin Tampereelta omani. Nettisivuilta tosiaan ei jostain syystä näitä platta-laattoja löydy ollenkaan, joten nettisivujen perusteella ei voi tietää, mistä laattoja on tällä hetkellä saatavilla. Suosittelen kysymään suoraan Ikean asiakaspalvelulta, oon saanut sieltä aina tosi nopeaa palvelua! :) Kokeilepa vaikka tota Ikea-chatia, mikä löytyy tämän linkin takaa: http://www.ikea.com/ms/fi_FI/aktivitet/chat.html . Se kuulostaa mukavan nopealta tavalta, ku ite aina kammoksun tollasiin paikkaan soittelua yms :D

      Poista
    2. ok :) kiitos nopeasta vastauksesta ^^ ihan kun olisin katsonut ettei teilläkään ole lasitettua parveketta ? meinaan sanoivatko mitään siitä että kuinka hyvin kestävät esim pakkaskelejä : O ?

      Poista
    3. Eipä mitään. :) Jep, ei ole lasitettu. Ei ollut puhetta kestävyydestä, mutta eihän pakkanen tietysti kovin hyvää puulle tee. En oo ihan päättänyt vielä, miten teen noiden kanssa talvella.. voi olla, että otan ainakin noi reunimmaiset irti, ettei niiden päälle jäisi lunta seisomaan ja jäätymään. Joka tapauksessa olis tässä kesän aikana tarkotus vielä laittaa noihin kerros sääsuojan antavaa kuultomaalia, kunhan vaan keksin miten se helpoiten onnistuu.

      Poista
    4. selvä :) itse pääsee ensiviikolla hakemaan omalle parvekkeelle tuommoiset nyt kun sai tietoa että mistä kannattaa hakea :3 pääsee toi meitin vuoden ikäinen pikku prinsessakin sitten parvekkeelle kun on nätit ilmatkin mistä voi sitten nauttia :3 meillä siis tuo parveke toiminut enempi tuon meidän isännän valtakuntana kun itse ole sinne suostunut menemään ennen kun saa siitä siistimmän näköisen :D:DD

      Poista
    5. Nonii, hyvä ku sait tiedon! Toivottavasti parvekkeesta tulee kiva! Se on ainakin meillä ollut niin hyvä lisä tähän kaksioon, tuntuu heti niin paljon isommalta kämpältä. :) Ja varmasti pikkuinenkin tykkää, kun pääsee nopeesti raittiiseen ulkoilmaan ilman sitä uloslähtörumbaa ;)

      Poista

kommentit ♥