sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Tule, Joulu kultainen!


Pikkuhiljaa alkaa joulumieli ja -rauha löytää tiensä myös tähän huusholliin.

Torstaina olin siis ihan koko päivän, aamusta iltaan koulussa, ja illalla vielä viimeisenä ohjelmana oli niinkin pieni juttu, kuin opiskelijakonsertissa erään aika ison ja vaikeen biisin esittäminen. Ihan mukavasti siitä selvittiin, ja muutenkin meni tällä viikolla tentit yms. muut palautettavat asiat tosi hyvin. Ihan mukava juttu, sillä oon kyllä mennyt ihan säästöliekillä nää viimeiset viikot. Tän parempaan paikkaan ei ois loma voinut tulla, ja nyt se onkin ihanaa aloittaa, kun tietää syksyn aikana tehneensä kaiken, mitä pitikin.

Perjantaina lähdettiin heti aamulla IdeaParkiin ostamaan niitä joululahjoja... Hieman viimetippaan tosiaan jäi tänä vuonna, ja vieläkin itseasiassa puuttuu muutama.. Saatiin kuitenkin melkein kaikki, mitä haettiinkin. Oli hyvä juttu mennä jo heti aamusta, eipä olla nimittäin varmaan koskaan käyty tuolla niin, et ois ollu noin vähän porukkaa! Oltiin kyllä varauduttu siihen, et kova ruuhka saattais olla jo aamulla, mut eipä ollut. Shoppailujen jälkeen lähdettiin käymään Jussin isovanhemmilla. Haettiin ja koristeltiin heille joulukuusi. Oli kyllä ihanaa puuhaa, monellakin tapaa. Koristelusta oli heille tosi suuri apu, mutta lisäksi se oli itselle oikeestaan ensimmäinen konkreettinen merkki siitä, että nyt se joulu ihan oikeesti tulee, ja nyt ei tarvi enää kiirehtiä mihinkään tai huolehtia mistään muusta kuin siitä, onko kuusenkynttilät nyt varmasti aivan symmetrisesti ja nätisti laitettu.


Eilen vietinkin jo lähes täydellistä lomapäivää (ohjelmassa nukkumista, lastenelokuvien katselua, hyvän ruuan laittamista ja rauhassa syömistä, lahjojen paketointia jne.) ja saman menon olis tarkoitus jatkua tänään. Paitsi että ehkä meen käymään vielä siellä kaupungilla.  Mitään ihmeellisiä joululeipomisia en aio harrastaa, mutta viime vuonna tekemääni valkosuklaasinappia on tilattu pariin paikkaan lisää, joten sitä taidan yhden satsin keitellä. 

Jouluaattopäivä/iltapäivä vietetään Jussin suvun kanssa, ja illaksi ajellaan vielä Köyliöön mun porukoille. Siellä ollaankin sit varmaan koko loppujoulu. Jouluaamuna soitan kirkossa muutaman joululaulun, mutta sen lisäksi ei sitten sukuloinnin lisäksi taida muuta ohjelmaa ollakaan. Ja sehän käy.


Näissä kuvissa näkyykin oikeastaan kaikki meidän kotoa löytyvät, joulun tuloon jollain tapaa viittaavat asiat.. ;) Kyllä mulla kaikenlaisia suunnitelmia oli, mutmut.. Noo, ens jouluna sitte!



Ihanaa, levollista ja rauhallista joulua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kommentit ♥