torstai 14. elokuuta 2014

Takinkääntäjä

25.10.2011, eli vajaa kolme vuotta sitten, tilasin ensimmäisen bareMinerals-meikkipohjani. Rakkaussuhde oli taattu heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, ja samalla alkoi ihan uusi aikakausi myös ihoni kunnon suhteen. Mikään muu tuote ei ikinä ennen ollut saanut ihoani näyttämään niin hyvältä, peittänyt finnejä niin hyvin, ja kaiken lisäksi tuote vielä hoiti ihoani samalla ja selvää parannusta sai todella huomata jo hyvin pian. En mitenkään jaksa laskea, kuinka monta bM-purkkia olen naamalleni jo tyhjentänyt. Olen kehunut ja suositellut meikkipohjaa ihan jokaiselle jonka kanssa asia on tullut puheeksi, olen kirjoittanut siitä kommentteja blogeihin, keskustelupalstoille jne. Monesti olen vannonut, etten koskaan tule käyttämään enää mitään muuta. Tämän lähes kolmen vuoden aikana olenkin tainnut ostaa ainoastaan kaksi purkkia jotain muuta meikkivoidetta, kuin bM:ää (hätävaraksi siis vain), mutta varastossa sitä kuitenkin on aina ollut.

Mutta arvatkaas mitä? Tai no, kyllä te varmaan arvasitte jo. Oon vaihtanut leiriä. Kääntänyt takkia. Loikannut. Mitä näitä nyt on.


Niin loistava tuote kuin bareMinerals-meikkipohja onkin, on todella nyt päässyt käymään niin, että mun kohdallani se on ainakin toistaiseksi kohdannut voittajansa. Testasin nimittäin hetki sitten Lily Lolon pohjia, ja sille tielle taidan nyt toistaiseksi jäädä. (Huom, toistaiseksi, palaan tähän sanaan hetken kuluttua.) 

Yksi syy, miksi bM on mun käytössä ollut ihan ylivertaista, on peittävyys. Aikaisemmin piti aina olla meikkivoiteen kaverina peitevoide erikseen, mutta bM oli niin peittävää, että sillä sai itsepintaisemmatkin näpyt piiloon. Mun iho on ollut siis tosi huonossa kunnossa, ja siitä syystä en aiemmin vakavissani ole edes harkinnut LL:n pohjia, sillä oon kuullut ja lukenut monesta paikkaa, että ne ei peitä yhtä hyvin. Nyt oon kuitenkin sellaisessa onnellisessa tilassa, että iho on parhaassa kunnossa vuosikausiin, ja koska tätä on kestänyt jo jokusen kuukautta, voisi ehkä varovaisesti ajatella, että vihdoin olisin saavuttanut jotain pysyvää (*kop kop*). Niinpä päätin tilata muutaman testerin LL:lta. 


Söpöt minipienet testeripurkit saapuivat minigrip-pussiin pakattuna. Ylläolevasta kuvasta voi vähän hahmottaa, miten pikkuisia testeripurkit olivat. Nää testerit on muuten ihan huippujuttu! LL:a kun ei käsittääkseni Suomessa missään myydä niin, että pääsisi liikkeeseen sävyjä testaamaan. Ja vaikka noi purkit on pieniä, niin niistä meikkasi kuitenkin monta kertaa, eli pystyi ihan rauhassa vertailemaan keskenään. Testerisävyt valkkasin Lily Lolon opasta tutkimalla.


Testailut aiheuttivat lievää hämmennystä: Näähän sopii mulle kaikki! BareMineralsilla ei valmiina ollut mulle täydellistä sävyä, vaan sellaisen sai sekoittamalla keskenään kahta vaaleinta. Hinnan vuoksi mulla kuitenkin oli usein vain toista (kesällä tummempi ja talvella vaaleampi), jolloin lopputulos oli sellanen ei-ihan-mut-melkein. Näistä LL:n sävyistä huomasin heti, että Blondie on mulle ihan täydellinen kesäsävy, ja China Doll mitä luultavimmin talvisävy. Ja loput kaksi sitten sitä melkein-sarjaa, eli ihan hyvin sopisi kyllä, mutta paremmatkin löytyy. Ja hei: vielä olis olemassa yks vaaleempikin sävy! Yleensä mulle menee kaikesta aina se vaalein.

Käyttöä on takana nyt jonkin aikaa, joten tässä nyt pari plussaa ja miinusta Lily Lolosta verrattuna bareMineralsiin.
+ halvempi hinta ja isompi purkki
+ ei sisällä vismuttia (vismutin takia bM joskus pistelee naamallani aika voimakkaastikin, varsinkin hikoillessa, ja se on epämiellyttävää)
+ testerimahdollisuus ihan huippu!
+ mattaisempi lopputulos. Tämä on tietysti mielipidekysymys, mutta varsinkin näin kesällä oon tykännyt, ettei iho jo lähtökohtaisesti hohda niin paljon.
+ purkki mun mielestä hienompi, ja se tulee pahvikoteloon pakattuna*.

- peittävyys. Se on LL:ssa ihan oikeasti huonompi. Peittävyys riittää tällä hetkellä tasoittamaan oman ihoni sävyn, mutta mikäli näppyjä alkaa taas ilmestyä, voi olla, että edessä on jonkun erillisen peiteaineen hankinta (LL:n oma kiinnostaa). Myös silmänalusille kaipaisin jotain vahvempaa. Ja mikäli iho ihan täysin räjähtää, palaan kyllä oitis bM:ään, tiedän, että siitä saan avun. Tässä selitys sille toistaiseksi-sanalle.

Lily Lolon pakkauskoko on 10g, bareMineralsin 8g.
Eli. Mikäli tykkäät bareMineralsista, ja ihosi on suht hyvässä kunnossa, kannattaa ihan rahansäästön vuoksikin testata, jos Lily Lolo sopisi sulle. Jos taas kaipaat peittävyyttä, on bM oikea valinta. 



*Ne pahvikotelot... Sanokaa nyt joku muukin, että on ihan normaalia hullaantua kosmetiikkapakkauksista, ja on ihan normaalia, ettei niitä raaski heittää pois? Vai eikö kenenkään muun jemmoista löydy tällaisia kasoja?


10 kommenttia:

  1. :D Nauran noille pakkauksille! Aikasemmin mäkin säästin kaikki kivat paketit, mutta nykyään oon oppinut jo aika hyvin karsimaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, ei saa nauraa mun pikku pahvikotelokokoelmalle. ;) ei vaan, onhan toi aika naurettavaa. Ehkä sitten, ku tila oikeesti loppuu, nii just ja just raaskin noista ensimmäisenä luopua. Ehkä. :p

      Poista
    2. Saat muuten nyt sen purkin mistä oli puhetta, jos vaan kelpaa! :) täytyy koittaa saada jotenki kulkemaan.

      Poista
    3. Hei jee! Mä voisin huomenna hakee jos ootte kotosalla? Jos se olis hyvää, niin vois ottaa reissuun mukaan...

      Poista
    4. Joo tuu vaan, kyllä me näillä näkymin ainakin suurin osa päivää ollaan. :) Laita vaikka viestiä tms. vähä ennen.

      Poista
    5. Jep!
      Mulla on lupa nauraa, kun oon ollu ite samanlainen ;)

      Poista
  2. Hihii, mikä pakkaushamsteri :D Mun iho päätti näin kesän päätteeksi puskea enemmän näppyjä kuin vuosikausiin (ei nyt mitään hirveitä, mutta järkytyin silti). Ihottumaläiskiäkin ilmestyi ärhäkämmin kuin hetkeen. Aaargh. Sitten luin jostakin, että suolaa voi käyttää ihon hoitamiseen. Kokeilin ja oho: ihottuma ei kutise ja kasvojen iho rauhoittui kummasti. SIIS VAU. Sama tulos kuin perusvoiteen ja kortisonivoiteen kanssa läträämisellä. Olen jo hetken miettinyt, että noista rasvoista ei pidemmän päälle ole mitään apua. Suosittelen siis suolahauteita, vaikka eipä se varmaan pahaan akneen auta. Halpa ja turvallinen kokeilla!

    Ja olis kyllä kiinnostavaa kokeilla tuommoisia mineraalipohjiakin! Ehkäpä innostun hankkimaan, kun edellinen on käytetty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paheeni on paljastunut. ;D Olipas kiinnostava tuo suolajuttu! Muutenkin oon vakuuttunut luonnonkosmetiikasta ihonhoidossa, joten en yhtään epäile, etteikö suola voisi toimia. Ja joo, ehdottomasti kannattaa koittaa mineraaleja! Noita Lily Loloja ainaki on mahdottoman helppo testata.

      Poista
  3. Tällä viikolla tipahti LilyLolo-tilaus postiluukusta, kiitos tän sun postauksen, joka pisti vipinää mun syksyn tilaukseen, heh;) Tilasin tällä kertaa councealerin myös, sitä ei taidakaan saada sample-koossa, mutta oon ainakin ite ollut tyytyväinen siihen kyllä (käytän couperosa iholleni/ poskille). Minäkään en raaski heittää pakkauksia pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, kiva kuulla! :) Joo, mäkin myöhemmin vielä sitten tilasin sen peiteaineen, peitän sillä ensin silmänaluset ja isoimmat näpyt, ja sekotan sitä sitten vielä myös pikkuripauksen varsinaisen meikkipohjan joukkoon, kivasti lisää peittävyyttä. :) on kyllä outoa ja tyhmää ettei niistä peiteaineista oo sampleja. Toisaalta, onneks sävyjä on niin vähän, että ainakaan sen suhteen ei kovin helpolla mee pieleen. Ois vaan kiva pystyä testaamaan sitä peittokykyäkin ennen koko purkin ostoa, mutta mä oon onneks ollut siihen ihan tyytyväinen.

      Poista

kommentit ♥